keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Hanami juhla / Hanami Celebration

Kuva oman pihan kirsikkapuusta
Aikaa on taas vierähtänyt päivitysten välillä, mutta täällä ollaan taas! Muutama juttu josta olisin halunnut kirjotella on jäänyt tekemättä mutta lisäilen tähän postiin kuvia niistäkin projekteista. Keskityn silti tämän vuotisiin Hanami-juhliin mitä vietettiin Roihuvuoren japanilaisessa puistossa hieman lakastuneissa merkeissä sillä puiden kukat olivat ehtineet valitettavasti jo lakastua. Syytän siitä vapun lämpöaaltoa mutta eipä kukkien puute niinkään juhlakansaa haitannut sillä väkeä oli paikalla kuin pipoa. Sääennuste oli epävakaa, sadekuurojakin oltiin lupailtu mutta halusin ehdottomasti lähteä sillä viimevuoden juhla oli jäänyt väliin ja minulla oli kutina että saattaisin bongata jotain seuraamiani blogaajia. Sitä ei valitettavasti kuitenkaan tapahtunut mikä saattaa johtua joko väenpaljoudesta tai siitä että lähdin juhlasta ennen pukukilpailun alkamista. Hauskaa oli silti, otettiin muutamia kuvia omasta asustani ja ottipa jokune kuvan minustakin vaikka en ollutkaan pukeutunut varsinaisesti japani- tai lolitateeman mukaisesti.

Some time has lapsed again between my updates but here I am again! Some things I had wanted to write about have passed because of me being lazy or other reasons, but I'll add up some pictures into this post about those projects too. Mainly I'll focus on this years Hanami celebration at the japanese garden in Roihuvuori, Finland. Unfortunately the flowers werent at their best anymore because of a heatwave we had earlyer, but that didtn stop people coming to the party and enjoying a nice, fun day. The weathercast had promised rain but I still really wanted to go as I hadnt gone last year and I had an itch that I might oogle some bloggers I follow from the event. That didnt happen unfortunately, perhaps because there were so many people and I did leave before the costume competition started. I still enjoyed the picknic alot with my friend and we took few pictures of my outfit as did some others aswell even when I wasnt really dressed according japanese- or by lolita theme.





Eehkä tässä oli jotain Gothic lolitamaista vaikkei ehkä aidoille lolitoille menisikään lävitse. Ihanaa päivänvarjoani pääsin käyttämään ekaa kertaa, olin siitä ihan onnesta soikeana. Oli niin hauskaa piileskellä varjon alla kun aurinko alkoi pilkahdella pilvien takaa. Varjossa keskellä oleva pitsinauha on itse kiinnitetty, aikeissa koristella varjoa myöhemmin lisää pienillä risteillä ja helmillä.

Maaybe there was a lil bit of Gothic Lolita in this outfit, tough the true loli's might not agree. I was using my lovely lace parasol for the first time! Simply loved hiding under it when the sun started to show behind the clouds. I have tuned it with a black lace stripe in the middle of the parasol and am about to add some silver crosses and pearls onto it later too.









Mekko/Dress: Spindoctor Ophelia 2XL
Hame/Skirt: Sinister
Toppi/Top: Seppälä
Jakku/Jacket: Chickstar UK20
Päivänvarjo/Parasol: Cybershop
Peruukki/Wig: Aliexpress
Viuhka/Fan: Ystävältä lainattu / Borroed from a friend
Ruusu/Rose: Ninja
Kaulakoru/Necklace: Made by MissMeri


Yleiskuvaa alueelta, väkeä tuli runsaasti lisää myöhemmin

Vierailu Pin-Up kirppiksellä Laajasalossa

Vielä muutama kuva vierailustamme Pin-up kirpparilla muutamia viikkoja sitten. Löysin tapahtuman facebookista, mukava tapahtuma vaikka tila olikin pieni. Kovasti ostoksia ei lähtenyt mukaani mitä nyt yhden murateilla koristellun hiuspannan verran.

Lastly few pictures of our visit at a local Pin-up second hand happening from few weeks ago. I found the event from facebook, really nice and fun place even if a bit small. I didnt buy much, just a hairband with some leaves on it.



Ihmisä shoppailemassa / People shopping



Sateisella säällä aiemmista kuvista tuttu peruukki päässä pääkallohuivin kera. Pääsin myös esittelemään Cybershopista ostamaani ihanaa reikähuivia ihan kuvissa asti. Chickstarin tuttu samettijakku myös tässa asussa päällä , kuva takaakin onnistui kivasti. Alla oleva tunika mekko on Asokselta, korug Glitteristä ja laukku Bannedin valikoimaa.

It was raining again so good to wear a wig so your own hair stays safe! Im wearing the same wig as from the pictures above, together with a skullscarf. I was also exited to show off my new black scarf I bought from Cybershop, simply love how it fits almoust any outfit. Tunicdress below is from Asos and jewerly from Glitter, together with my beloved bag from Banned.






Valokuvaus/Photograping: Hanski & MissMeri
 

2 kommenttia:

  1. Taisin bongata asusi Hanamissa, upea yhdistelmä! (-:
    Päivänvarjo oli hyvä veto, minä itse onnistuin jotenkin läkähtymään Hanamissa, tallustelin varmaan liian innokkaasti ympäri aluetta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, oli kiva laittautua=) Joo siellä oli ajoittain tosi kuuma!

    VastaaPoista